Aika on suhteellinen suure

Meille opetetaan koko ikämme, että aika on lineaarinen jana. Mittaamme aikaa kellolla, kaikkien minuutti on 60 sekuntia. Toiset hallitsevat aikaa hyvin, toiset huonosti... mutta hei miten aikaa voi hallita?

Aikaa voi hallita, koska se ei ole lineaarinen jana, jossa minuutti olisi jokaiselle samanlainen. Aika on suteellinen suure. En puutu fysiikan näkemyksiin ajasta, siihen minulla ei ole tieto-taitoa, sitä ihmetelkööt kirjaviisaammat. Vaan käytännössä aika ei ole kaikille samanlainen, se kuluu joskus nopeammin, joskus hitaammin ja kieltäydyn uskomasta, että se olisi myöskään jana... ja ehkei aikaa edes ole oikeasti olemassa, se lienee ihmisten keksintö orjuuttaa itteään.

Olen yleensä aina ajoissa joka paikassa, vaikken usein luo silmäystäkään kelloon. Aika taipuu tarjoamaan minulle tämän mahdollisuuden, koska vakaasti uskon siihen. JOS joskus tartun kelloon ja alan tuijottaa ajan kulumista, niin sehän kuluu, enkä ehdi puoliakaan siitä mitä piti.

Ajatellaan nyt vaikka aamuja. Kello soi joka aamu samaan aikaan, yleensä tosin herään muutamaa minuuttia ennen, eikä kello oikeasti ehdi soida. Sen jälkeen en kiinnitä kelloon mitään huomiota. Joskus teen enemmän asioita aamulla (evässalaatin töihin, keitän aamupuuron, laittelen koirille ja marsuille vettä, käyn suihkussa, jne.) ja joskus teen vähemmän asioita aamulla (nousen ylös, puen, syön jotain, kampaan naamani ja painelen autolle). Joka aamu olen töissä noin seitsemältä. PAITSI, jos alan tuijottaa kelloa ja alan ajatella: en ehdi, en ehdi, en ehdi.

Samoin käy näyttelyaamuina. Kello soi johonkin tiettyyn aikaan (jos ehtii soida ennen kuin herään). Sen jälkeen en suo ajatustakaan kuluvalle ajalle, olen vain mielessäni päättänyt moneltako lähdetään, moneltako ollaan näyttelypaikalla perillä ja kas kummaa, niin vain aina tapahtuu. PAITSI jos alan epäillä ajan riittävyyttä.

Viimeisin kokemus ajan mukautumisesta on kurssilta. Alkupuoli kurssia venyi aika lailla, aloin huolestua, etten ehdi kotiin kuten olin ajatellut, vilkaisin kelloa ja se tosiaan oli varsin paljon, vielä oli kuitenkin monta asiaa käymättä läpi. Päätin, että kurssi loppuu kuten normaalistikin, ehdin hyvin kotiin ja painoin tietoisesti kellon unohduksiin. Kurssi päättyi normaaliaikaan ja olin normaaliaikaan myös kotona, vaikka sain kaivaa auton hangesta, joka oli satanut kurssin aikana.

Jos keskityn ajattelemaan, etten ehdi, niin en myöskään ehdi. Vaan kun olen varma ehtimisestäni, niin myös ehdin, ehdin joskus ihan käsittämättömiä määriä asioita käsittämättömän lyhyessä ajassa, siis kun asiaa jälkeenpäin ajattelee. Aika joustaa, kaikkeen mitä todella haluat tehdä löydät aikaa.

Vielä en ole keksinyt miten saisin työpäivän lyhenemään. Vika on taas kerran kellossa. Se nököttää työkaverin pöydällä, näen sen koko ajan. Toinen sellainen nököttää näyttöni nurkassa, näen sen koko ajan. Jokainen puhuu ajasta, tavalla tai toisella: kohta on ruokatunti, olisikohan kahviaika, vielä niin monta tuntia ennen kuin pääsee kotiin. Olemme kaikki ajan vankeja, koska luomme itse kalterimme.

Kaikella on tarkoituksensa

Aina joskus saa muistutuksen, että kaikella on tarkoituksensa, vaikkei sitä tarkoitusta välttämättä juuri sillä hetkellä näe. Yleensä asiat ovat sen verran laajassa perspektiivissä, että tarkoitus voi jopa lipsua ohi huomaamatta, ellei sitä pysähdy etsimään, joten konkreettiset pikkumuistutukset tulevat ihan tarpeeseen.

Sain jokunen päivä sitten tarpeekseni ylikasvaneesta kampauksestani, joka sähköisenä, kiitos pakkasten, sojottaa minne haluaa erilaisista lisäaineista huolimatta. Tartuin luuriin ja tilasin ajan kampaajalle. Ajattelin jotenkin saavani ajan seuraavalle viikolle, vaan ei, kampaajalla oli kiireitä, jotka tiesivät minulle noin kahden viikon odotusaikaa. Varasin ajan kuitenkin, totta kai.

Kun kerran en kampaajalle päässyt, niin kosmetologille aika seuraavalle viikolle, naamakin kun on saanut tarpeekseen pakkasista, joten kaipaisi jonkun tehokosteutuksen. Luuri käteen ja soitto... ja ellet vielä arvannut, niin kosmetologin aikaa joudun odottelemaan vielä hieman kauemmin kuin kampaajan aikaa. Varasin sekin joka tapauksessa, ei tämä naamanahka tästä omin konstein taas kerran tokene.

Harmistus oli toki jonkin kokoinen, tunnustan, kun niin olin aatellut saavani kutrit ojennukseen ja punaisen ja kutiavan kasvojen ihon rauhottumaan.

Päästiin pari päivää eteenpäin ja flunssa kolkutteli ovella. Vaikka yritin pitää oven kuin kiinni, niin nuha iski ensin, sen jälkeen päänsärky ja yskänrokko. Jos mulla nyt ois tällä viikolla ollut kampaajan ja / tai kosmetologin aika, niin olisin todennäköisesti joutunut perumaan ne, ainakin kosmetologin, koska sinne ei ole asiaa kun yskänrokko rehottaa, se kun saattaa lähteä leviämään, jos ihoa käsitellään. Ehkä myös kampaajan, koska pää tuntuu kovin raskaalta, en tiedä jaksaisinko istua niin kauan kun hiusten operoiminen ottaa aikaa. Hyvä siis, että ajat ovat vasta myöhemmin.

Kaikella tosiaan on tarkoituksensa.